Kokkolan 1918 teloituspaikka

Kokkola oli hiukan syrjässä vuoden 1918 tapahtumien polttopisteistä, mutta siitä huolimatta verenvuodatukselta ei kaupungissa vältytty. Kokkolan venäläinen varuskunta riisuttiin aseista heti sodan alussa. Kokkolaan perustettiin vankileiri, johon oli vangittuna paitsi kokkolalaisia, myös muualta Suomesta kotoisin olleita punaisia. Kokkolassa pantiin täytäntöön kuolemantuomioita ampumalla, ja suurimmassa joukkoteloituksessa teloitettiin 47 punavankia. Kaikki tuolloin teloitetut haudattiin yhteen joukkohautaan Kokkolaan menevän rautatien läheisyyteen. Paikalle on pystytetty muistokivi. Vainajat eivät ole enää joukkohaudassa, hauta kaivettiin auki 1960-luvulla, ja vainajat siirrettiin seurakunnan hautausmaalle.