Grilli paikalla: Nokian Panimo & Janne Paavola

Nokian Panimo täräytti ensimmäiseltä vuosineljännekseltä kovat kasvuluvut: myytyjen litrojen määrä kasvoi peräti 22 prosentilla. Teknoyhtiömäistä kasvua selittää osaltaan pääsiäisen ajoittuminen. Tänä vuonna pääsiäinen oli aivan huhtikuun alussa, joten pääsiäismyynnistä suurin osa ajoittui maaliskuulle. Selvää silti näyttää olevan, että Nokian Panimo kasvaa ja voittaa markkinaosuutta. Tälle vuodelle panimoyhtiö ohjeistaa kuitenkin vain kasvua, ilman määreitä. Se kuulostaa vaatimattomalta. ”Kun katsomme kasvua, peilaamme sitä vahvasti strategisiin tavoitteisiimme: yli 20 miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2029 mennessä”, Nokian Panimon toimitusjohtaja Janne Paavola sanoo ja lisää, ettei kasvu tule välttämättä tasaisesti. Viime vuoden noin 13 miljoonasta eurosta 20 miljoonaan euroon pääseminen tarkoittaa yli 50 prosentin kasvua neljässä vuodessa eli keskimäärin hieman yli kymmentä prosenttia joka vuosi. Etenkin alkukesän säät ovat panimoiden myynnin ja tuloksen kannalta poikkeuksellisen tärkeitä. Janne Paavolan mukaan loppukesän säällä ei ole enää niin paljon merkitystä. Jos ihmiset ovat kesän alussa alkaneet grillata, kuluttaa juomia tai syödä jäätelöä, he jatkavat tapaa, vaikka säät muuttuisivat kehnommiksi. ”Kun puhutaan prosenttikehityksestä, säällä voi olla kaksinumeroisia vaikutuksia”, Paavola sanoo. Listautuessaan Nokian Panimo keräsi rahaa kasvuinvestointeihin. Niistä jo tuolloin valmistumassa oli viime kesäksi käyttöön saatu logistiikkakeskus, jossa päästään vierailemaan Karon Grillin Grilli paikalla -jaksossa. Jaksossa haastattelun jälkeen tehdään tehdaskierros Nokian Panimon tuotannossa mallasvarastosta tap roomiin ja kauppaan asti. Alkuvuoden neljästätoista uudesta tuotelanseerauksesta suurin osa kohdistui muihin juomakategorioihin kuin olueen. Nokian Panimon limuilla on omat faninsa, ruoterepertoaariin kuuluu myös siidereitä ja lonkeroita. Mocktaileissa eli alkoholittomissa cocktaileissa Nokian Panimo on Paavolan mukaan markkinajohtaja. Uutena tuotealueena Nokian Panimo on ryhtynyt valmistamaan tölkkeihin pakattuja hiilihapotettuja makuvesiä. Muiden tuotekategorioiden kuin oluen kasvattaminen on Nokian Panimolle suotuisaa siksikin, että lainsäädäntö asettaa oluen myynnille rajan: pienpanimon statuksen ja sitä kautta saatavan verohyödyn edellytyksenä on, että vuoden aikana tuotettu alkoholipitoisen oluen määrä on alle 15 miljoonaa litraa. Viimevuotinen olutvolyymi saa tuplautua ennen kuin rajaa aletaan kolkutella. Yhteistyössä: Nokian Panimo