Autiotalo & Kurja kohtalo
Paikalla olevista rakennuksista pystyy päättelemään että tämä paikka on alkujaan ollut maatila, ja myöhemmässä vaiheessa sitten saattanut olla autokorjaamo toimintaa. Navetasta ei oikeastaan ollut jäljellä kuin kivijalka sekä tunkion muurit, autiotalo sekä sauna olivat vielä pystyssä ihme ja kumma... Saunassa oli asustellut koditon tai sitten vaan kulkija levähtänyt siellä muutamia päiviä. Talo muut rakennukset sekä ympäristö ovat kärsineet todella massiivisesta vandaalien aiheuttamasta tuhosta, siitä huolimatta tässä paikassa oli jäljellä paljon kiinnostavia asioita. Kiinnostavista asioista voi antaa pienen vinkin ja se liittyy tulipesiin, minulle ei moista juttua ole tullut koskaan vastaan eikä sen puoleen minulla olisi moiseen varaa ikinä ! Talosta löytyvistä esineistä sekä papereista voi päätellä että paikassa on asunut uskonnollisia ihmisiä jonka vuoksi työnimenä toimi UskonTupa. Matsmart sivustolta olen tilannut reissuille evästä mutta nyt huomasin että sieltä saisi ostettua myös varakalsareita ! Kyseessä on mainoslinkki eli affiliate-linkki, kanavaisä eli minä saan jokaisesta klikkauksesta tai myydystä tuotteesta taskurahaa Rönöön bensoihin sekä muihin tuotantokuluihin... https://adtr.co/Xhwgmf Tässä alla linkki mistä löytyy Lonelelyurbanex fanituotteet: https://www.porinlaatupaino.fi/c/verk... Liity kanavalle ja nauti eduista: / @lonelyurbanex

Valtava hirsitalo komea ulkokuori kätkee surullisen kohtalon

Lonelyurbanex & Lumen saartama autiotalo

Kovinta Karpoa 80-luvulta | Karpolla on asiaa

Kylmä löytö takakontissa: Näin kuidut paljastivat Suomen pitkäaikaisimman vangin

Äitienpäivä mökillä

Autiotalo & Jaakko kulta tuvassa

Ravikuninkaan autiotila. Kaikki tavarat tallella, IHKUSSA talossa!

Scanian moottori hajosi 400km kotoa

MS Estonian onnettomuus vuonna 1994 | Näin kaikki tapahtui

Löysimme metallinpaljastimella ihan oikean aarteen pellolta!

Autio saha & Luonnon valtaamana

Invalidin hylätty maatila - Disabled soldier abandoned farm urbex Suomi

Aleksis Kiven arvoitus

Stalin lähetti 44 000 miestä Raatteelle — vain 7 pataljoonaa palasi: miksi NKVD tuhosi raportit?

PILASIKO TÄMÄ 6X6 ARMEIJA-VOLVON ISLANNIN REISSUN?

Metal Detecting WWII Battlegrounds

Hylätty Ravintola & Motelli miksi kaikki jätetty ?

Mitä löytyy koulun pihalta metallinpaljastimella?

Vuorijärven taistelu: Kuinka pieni prikaati pysäytti kaksi divisioonaa heinäkuussa 1944

