Anni Vuohijoki Tiedon Jäljillä #2 - Riittakerttu Kaltiala ja sateenkaarilapset

Aina sukupuoli ei ole yksiselitteisesti nainen tai mies. Intersukupuolisilla ihmisillä, joita Setan mukaan syntyy Suomessa määritelmästä riippuen 10-850 vuodessa, kehon synnynnäiset sukupuoliominaisuuksiin liittyvät piirteet eivät ole selkeästi nais- tai miestyypilliset. On myös laaja joukko transihmisiä, joiden kokemus omasta sukupuolesta ei vastaa syntymässä määritettyä biologista sukupuolta. Viimeisten vuosikymmenten aikana alaikäisiin sukupuolivähemmistöjen edustajiin liittyvä keskustelu on ollut poukkoilevaa, jopa ala-arvoista. Aihe kirvottaa paljon mielipiteitä ja latautunutta puhetta. Sukupuolten moninaisuutta kyseenalaistetaan, ja esimerkiksi translakia uudistettaessa on välillä tuntunut unohtuneen, että puhe on aina todellisista ihmisistä, joilla on todelliset tunteet ja todellinen elämä. Kun puhutaan ihmisoikeuksista ja sukupuolivähemmistöön kuuluvan henkilökohtaisen kokemuksen kuulemisesta ja ymmärtämisestä, sukupuoliaihetta pitäisi pystyä tarkastelemaan aina myös tieteellisistä lähtökohdista. Sitä varten kutsuimme Anni Vuohijoki kutsui lastenpsykiatri Riittakerttu Kaltialan. Isoksi kysymykseksi tämänkertaisessa jaksossa nousi alaikäisten transihmisten sukupuoleen puuttuminen. Tuleeko aikuisten tehdä interventioita, eli alkaa jo ennen lapsen täysi-ikäistymistä vaikuttaa sukupuoleen juridisesti tai lääketieteellisesti? Kun puhutaan vielä puberteetti-ikää saavuttamattomista lapsista, Kaltialan mukaan intervention tekemiseen liittyy vielä suurempi vastuu kuin siihen, että interventiota ei tehdä. Kun 30-40 % yhdysvaltalaisista nuoruusiän sukupuolen korjaushoidon aloittaneista tytöistä päätyy jättämään korjaushoidon kesken, nousee jatkokysymyksiä: Miten huolehditaan niistä, joilla hoito jää kesken? Entä niistä, jotka toteavat hoidon läpi viemisen jälkeen, ettei päätös ollutkaan oikea? Paljon keskustelua syntyi myös Hollannin mallista, jossa puberteetin aikaansaamia fyysisiä muutoksia jarrutetaan hormonaalisin keinoin ennen pysyvien korjaushoitojen aloittamista. Lisäajan "ostaminen" kuulostaa huojentavalta. Suomessakin jarrutushoitoja hyödynnetään välillä. Miksi kukaan haluaisi evätä lisäaikaa päätöksentekoon antavan hoidon? Katso ja kuuntele Sateenkaarilapset-jakso. _______________________ Ota seurantaan Tiikeri Median YouTube-kanava ja Instagram.

Sukupuoliahdistus nuorilla (Sami-Matti Ruuska & Riittakerttu Kaltiala) | Puheenaihe 593
▶︎

Sukupuoliahdistus nuorilla (Sami-Matti Ruuska & Riittakerttu Kaltiala) | Puheenaihe 593

Tutkija: Haavoittunut narsisti on vaarallinen lähipiirilleen
▶︎

Tutkija: Haavoittunut narsisti on vaarallinen lähipiirilleen

Astu Tarinaan, Ali Niemelä, jakso 59
▶︎

Astu Tarinaan, Ali Niemelä, jakso 59

Anni Vuohijoki Tiedon Jäljillä #4 - Atte Virolainen ja päihderiippuvuus
▶︎

Anni Vuohijoki Tiedon Jäljillä #4 - Atte Virolainen ja päihderiippuvuus

Transsukupuolisuus ja sukupuolidysforia: Lapset ja nuoret (Riittakerttu Kaltiala) | Puheenaihe 314
▶︎

Transsukupuolisuus ja sukupuolidysforia: Lapset ja nuoret (Riittakerttu Kaltiala) | Puheenaihe 314

Anni Vuohijoki Tiedon Jäljillä #5 - Miika Mehmet, jengiytyminen ja väkivalta
▶︎

Anni Vuohijoki Tiedon Jäljillä #5 - Miika Mehmet, jengiytyminen ja väkivalta

"Tämä ei jää tähän" - 2/2 Filosofia ja systeemiajattelu 2026 Esa Saarinen
▶︎

"Tämä ei jää tähän" - 2/2 Filosofia ja systeemiajattelu 2026 Esa Saarinen

Tämä käytös oli 80-luvulla luonnehäiriö | Liisa Keltikangas-Järvinen | Neuvottelija 389
▶︎

Tämä käytös oli 80-luvulla luonnehäiriö | Liisa Keltikangas-Järvinen | Neuvottelija 389

Mielenrauhaa etsimässä | Terapiassa-podcast
▶︎

Mielenrauhaa etsimässä | Terapiassa-podcast

Psykoosi ja skitsofrenia: Oireet ja hoito (Jyrki Korkeila) | Puheenaihe 206
▶︎

Psykoosi ja skitsofrenia: Oireet ja hoito (Jyrki Korkeila) | Puheenaihe 206

Biologinen sukupuoli: Faktat ja myytit (Markus J. Rantala) | Puheenaihe 568
▶︎

Biologinen sukupuoli: Faktat ja myytit (Markus J. Rantala) | Puheenaihe 568

4 Hours Chopin for Studying, Concentration & Relaxation
▶︎

4 Hours Chopin for Studying, Concentration & Relaxation

TRANSPOLI KÄYNNIT
▶︎

TRANSPOLI KÄYNNIT

Psykologia: Tunteet, identiteetti ja yhteisöt (Liisa Keltikangas-Järvinen) | Puheenaihe 583
▶︎

Psykologia: Tunteet, identiteetti ja yhteisöt (Liisa Keltikangas-Järvinen) | Puheenaihe 583

Anni Vuohijoki Tiedon Jäljillä #1 - Terapeuttiville ja ruuturiippuvuus
▶︎

Anni Vuohijoki Tiedon Jäljillä #1 - Terapeuttiville ja ruuturiippuvuus

Miten tunnistat narsistin? ft. Ville Merinen (terapeuttiville)
▶︎

Miten tunnistat narsistin? ft. Ville Merinen (terapeuttiville)

ADHD-asiakas psykoterapiassa | Terapiassa-podcast
▶︎

ADHD-asiakas psykoterapiassa | Terapiassa-podcast

Liisa Keltikangas-Järvinen: Itsekkyyden aika ja kasvatuksen kriisi
▶︎

Liisa Keltikangas-Järvinen: Itsekkyyden aika ja kasvatuksen kriisi

Persoonallisuushäiriöt: epävakaa, pakko-oireinen, narsistinen ja muut 70 minuutissa | Mielenterveys
▶︎

Persoonallisuushäiriöt: epävakaa, pakko-oireinen, narsistinen ja muut 70 minuutissa | Mielenterveys

Onko ystäväni narsisti?
▶︎

Onko ystäväni narsisti?