SEIKKAILU SULKAVAN LINNAVUORELLA! | Löydettiin piiloluola!

Muinaislinnat (eli linnavuoret) olivat esihistoriallisella ajalla ja keskiajan alussa käytettyjä puolustus- ja pakopaikkoja, jotka rakennettiin luonnonmukaisesti suojaisille, korkeille ja jyrkkärinteisille mäille, kallioille tai saariin. Niitä käytettiin Suomessa pääasiassa rautakaudella ja varhaiskeskiajalla, erityisesti levottomina aikoina 1100–1300-luvuilla.Suomesta tunnetaan varmuudella noin sata muinaislinnaa, ja ne olivat paikallisten yhteisöjen rakentamia ja ylläpitämiä. Muinaislinnojen keskeiset piirteet Sijainti luonnonpaikoilla: Linnat tehtiin vaikeakulkuisille kallioille, joista oli hyvä näkyvyys ympäristöön ja vesireiteille. Puolustusvarustukset: Mäkien loiville rinteille rakennettiin suojaksi kivi- tai maavalleja. Valleja vahvistettiin puisilla rintavarustuksilla ja hirsiseinillä. Väliaikainen käyttö: Linnoissa ei asuttu jatkuvasti. Niihin paettiin kylistä vain vihollisen uhatessa. Varoitusjärjestelmät: Vihollisen lähestyessä linnavuorilla sytytettiin merkkitulet (vainovalkeat), jotka varoittivat lähiseudun asukkaita. Ero muinaislinnan ja keskiaikaisen linnan välillä Muinaislinnat eroavat selvästi myöhemmistä keskiaikaisista linnoista (kuten Olavinlinna tai Turun linna) Rakentaja: Muinaislinnat olivat paikallisten talonpoikaisyhteisöjen yhteisiä hankkeita. Keskiaikaiset linnat olivat valtiovallan, kuninkaan tai kirkon rakennuttamia. Materiaalit: Muinaislinnoissa käytettiin pääosin puuta, maata ja irtokiviä. Keskiaikaiset linnat muurattiin tiilestä ja kalkkilaastilla sidotusta luonnonkivestä. Käyttötarkoitus: Muinaislinnat olivat pelkkiä tilapäisiä pakopaikkoja. Keskiaikaiset linnat olivat pysyvästi asuttuja hallinnon, verotuksen ja sotilaallisen vallan keskuksia.