Ensimmäinen yhteinen vaellus vaimoni kanssa | Karhunkierros 2023
Kesällä 2023 vaimoni yllätti minut ja kertoi haluavansa mukaan jollekin vaellusreissulle. Kuusamo on ollut meille aikaisemminkin mieluinen lomakohde, joten päätimme ottaa suunnaksi Karhunkierroksen. Karhunkierroksella pääsee kiertämään käytännössä kaikki Oulangan kansallispuiston hienoimmat kohteet ja samalla pääsee kokemaan useamman päivän vaelluksen vaihtelevassa maastossa. Matkustimme Rukalta Hautajärvelle kätevästi yhteisbussilla. Vietimme polulla kolme yötä ja neljä vaelluspäivää. Yövyimme Taivalkönkäällä, Jussinkämpällä ja Porontimajoella. Viimeistä päivää lukuunottamatta kuljimme reilut 20km päivässä. Viimeisen päivän matka oli vähän lyhyempi, joskin maasto oli haastavampaa. Kelit olivat todella lämpimät, eikä reissulla satanut kuin yhden pienen kuuron ajan. Matkalla tapasimme monia innokkaita vaeltajia, onhan tämä Suomen suosituin vaellusreitti. Terveiset kaikille vaelluskavereille, jos satutte katsomaan tämän videon! Kaiken kaikkiaan vaellus oli mahtava kokemus. Oli kiva päästä jakamaan omaa vaellus- ja luonto-intoa vaimon kanssa. Jälkikäteen olemme jutelleet, että voitaisiin lähteä useamminkin vaeltamaan yhdessä. Seuraavalle reissulle otetaan kyllä myös koira mukaan! #retkeily #vaellus #karhunkierros

Pieni Karhunkierros 2020 4K

UKK: Kahdeksan päivän vaellus kohti Vongoivaa | Urho Kekkosen kansallispuistossa leviää norovirus

NUTS Karhunkierros 55 km – sairaan ihanaa touhua alusta loppuun asti!

120 000€ Tesla Model S Plaid - Vihdoin se tuli!

Ensimmäinen DNF – Kuusamon Nuts 83km 2026

Vaellus kesällä 2024 Topsakantaival-Karhunkierros. UKK-reitti 140 km. Henkilökohtainen haaste.

KYLVÖHOMMIIN / LUOMUMALLASOHRA OSA 1

Karhunkierros pitkä 22 - 27 6 2021 Hautajärvi - Ruka 82 km vaellus

Vene Seisoi Vuosia! - Ja Nyt Neljäksi Päiväksi Saaristoon! Toimiiko?

He Left the City Behind and Built a Simple Forest House in Just 20 Days

Karhunkierros (82 km) vaimon kanssa

PAJAMIES CAMPING | EI MEINAA TELTAN PYSTYTYS ONNISTUA KAHDELTA TUMPELOLTA 😅

Saunomaan suon laidalle | 300km Bikepacking-retki Neva-Lylyyn, Seitsemiseen ja Helvetinjärvelle.

Yksin Isojärven Kansallispuistossa | MAHTAVA yöreissu lempparipaikassa

Tallinnan huonoin vs paras ravintola!

Oulankajoki ja kanjonin kurkkaus

I arranged my camping gear - here´s an overview

Riisitunturi - Kirintövaara Vaellus 2026

Ensikertaa UKK:ssa | Vaellus 2023

