JVG:n VilleGalle paljastaa hurjimmat keikkamatkat
Kaupallinen yhteistyö S-Market Tässä jaksossa Keikkabussin kyytiin hyppää JVG:n VilleGalle, yksi Suomen isoimman musailmiön kasvoista. Puhutaan keikkavuosista, bussimatkoista ja siitä, miltä uran alku oikeasti tuntui. Ensimmäiset keikat vedettiin pienissä kuppiloissa, pöydistä rakennetulla lavalla ja Jarella turkki päällä, eikä kukaan tiennyt, mihin kaikki vielä johtaa. VilleGalle kertoo rehellisesti keikkareissuista, öisistä ajomatkoista ja tilanteista, joissa lavalle lähteminen on tuntunut vaikealta. Silti joka kerta fiilis on löytynyt, kun homma on lähtenyt rullaamaan. Jakson aikana soitetaan myös Sakari Kuosmaselle, joka jakaa tuttuun tapaan värikkäitä ja huvittavia muistoja vuosien varrelta – hotelleista, keikoista ja matkaseurueista. Tarinat ovat juuri niin odottamattomia kuin voi olettaa. Lisäksi jutellaan keikkaruuasta, JVG:n rutiineista ennen lavalle menoa, bussin pleikkarihetkistä ja futisringistä. Hyppää Mato Valtosen, Tume Uusitalon ja VilleGallen kyytiin ja lähde mukaan kierrokselle suomalaisen keikkailun maailmaan.

Ismo Leikola paljastaa uransa hulluimmat keikkamuistot

Samu Haber kertoo mieleenpainuvimmat keikkatarinansa

Sirmione Gardajärvi | Sähköpyörillä viiniviljelmille ja muuten ympäriinsä.

Anssi Kela paljastaa hurjimmat keikkatarinansa

Alamaailman historia, Ruotsin katujengit & Poliisin haasteet | Kenneth “KENTSU” Eriksson

Luomakunta – #7 Johannes Mollberg

Tarinoita Viinamäeltä Mato Valtonen osa 2

Marzi Nyman paljastaa villeimmät keikkareissunsa

How Aleister Crowley's Magick Actually Worked | Occult Expert

Istuin vuosia Brasilian vaarallisimmissa vankiloissa | Toni Hakala

Aňa Geislerová: Na otca alkoholika sa nehnevám. Prázdne hniezdo je super | ČASŤ ROZHOVORU

Olavi Uusivirta paljastaa unohtumattomimmat keikkatarinansa

Rikollisesta Suomen eniten tienaavaksi artistiksi ft. Samu Haber

Markus Selin jakaa villeimmät tarinansa maailmalta

20 Vuotta Cannonballissa, Jartsa & Kerhon Loppu | Torsti Korpela

MATO VALTONEN: "Menetin kaiken kolme kertaa – ja nousin silti"

Taulu housuissa ulos baarista ja muut "varkaudet" | Kesähessut osa 2

Tutkimusmatkailija Pata Degerman kertoo hurjimmat reissutarinansa viidakoista jäätiköille

