Suurperheen hyödyt lapselle

Millaisia hyötyjä suurperheessä kasvaminen voi antaa lapselle? Onko suurperheessä eläminen vaan kaaosta ja selviytymistä, vai voiko siitä olla parhaimmillaan hyötyä lapselle? Sisarusparven kanssa eläminen kehittää paljon hyödyllisiä taitoja kuten empatiaa, itsenäisyyttä, vastuun kantamista ja sosiaalisia taitoja. Lapset oppivat jakamaan ja ratkaisemaan riitoja. Koskaan ei ole tylsää tai yksinäistä! Olen saanut huomata näitä hyötyjä myös omissa lapsissani. Arki ei aina ole helppoa, mutta se kasvattaa lapsissa sinnikkyyttä ja vahvuutta. Uskon että suurperheen lapset eivät ole luovuttajia vaan puskevat läpi vaikka harmaan kiven. Kun vanhemmilla ei ole niin paljoa aikaa huomioida kaikkia lapset hyvällä tavalla joutuvat taistelemaan asemastaan. Uskon että siitä on hyötyä myös tulevaisuudessa esim työelämässä. Kukaan ei nouse huipulle ilmaiseksi vaan menestyksen eteen pitää tehdä töitä! Onko teille tulossa vauva? 💛 Anna vauvallesi kallisarvoinen lahja - uni! Kun vauva nukkuu hyvin, hän on tyytyväinen ja iloinen mys päivällä. Samalla vanhemmat saavat nukutuksi ja kerättyä tarvittavat voimat vauvan hoitoon. Kuvittele päivät ja yöt, jotka rullaavat rauhallisesti ja joissa koko perhe voi hyvin! Tämä kirja kulkee tukenasi vauvan ensimmäisen vuoden ajan tarjoten käytännönläheisiä ja toimivia keinoja arjen helpottamiseen. Osta nyt Iloksi monelle- vauvakirja osoitteesta: https://beacons.ai/leearosanne?__v=13... Credits: Music: Miromaxmusic – Presentation Background Music provided by Miromaxmusic License: Royalty Free Music License: Used with permission /according to the license terms provided by Miromaxmusic