Mustakolmio - suomalainen palkkamurhaaja
TOR-verkossa aikaisemmin toimineen suomalaisen Torilaudan kautta on ostettu palkkamurha. Murhan takana oli henkilö, joka käytti nimimerkkiä Mustakolmio. Torilaudan lisäksi Mustakolmio mainosti palveluitaan myös avoimen verkon puolella. Tämä tapaus tunnetaan myös nimellä Vasaratien palkkamurha. Mustakolmioon otti Wickr Me -sovelluksen avulla yhteyttä nimimerkki Sikaniska94. Hän oli kiinnostunut Mustakolmion tarjoamista palveluista ja kertoi, että kohteena olisi hänen oma isänsä. Teon tärkein motiivi oli se, että Sikaniska94 isä oli menossa uudelleen naimisiin ja tämä sotkisi lasten perintökuvioita. Uhri oli nimittäin varakas autokauppias, jolla oli autokauppojen osakkeiden lisäksi sijoitusasuntoja ympäri Pirkanmaata. Mustakolmio teki teon aikana lukuisia virheitä, jotka lopulta johtivat hänen jäljilleen. Hänet pidätettiin ainoastaan 1,5 vuorokautta teon jälkeen. Ratkaisevana virheenä oli hedelmäpussin jättäminen rikospaikalle, josta Mustakolmio saatiin yhdistettyä Jyväskylässä olevaan Mestarin Herkku-nimiseen kauppaan! Video perustuu luotettaviin lähteisiin, eikä se sisällä häiritsevää kuvitusta tai kuvailua. Olen tehnyt aikaisemminkin True crime -videoita. Löydät ne kaikki tästä soittolistasta: • True Crime Tästä aiheesta on tehnyt erittäin laadukkaan videon Annukka Lascelles. Löydät videon tästä: • Sikaniska94, Mustakolmio ja kannustava tyt... Yhteistyökumppani: Northcrypto (Sis. Affliate-linkin) Jos sua kiinnostaa virtuaalivaluuttoihin kuten Bitcoiniin sijoittaminen, niin voin suositella lämpimästi kotimaista Northcrypto-virtuaalivaluuttapörssiä! Kotimaisiin kilpailijoihin verrattuna kulut ovat maltilliset ja asiakaspalvelu hoituu nopeasti suomeksi! Sijoittamaan pääset tästä: https://www.northcrypto.com/petterimi... Liity Petterin kanavan viralliseksi tukijaksi! Kanavajäsenet saavat myös extra-sisältöä! / @pmikkonen 0:00 Intro 3:53 Hengenlähtöpalvelut 7:15 Henkilö Mustakolmio nimimerkin takana 8:58 Sikaniska94 tilaa palkkamurhan 14:53 Mustakolmio jättää jälkeensä todisteita 16:32 Kohtalokas banaani ja Mustakolmion pidätys 18:58 Sikaniska94 henkilöllisyys paljastuu 🙏 Kiitos että katsoit videon! Se merkitsee minulle todella paljon! 🙏 🙊 TUU JUTTELEEN 📷Instagram: / petterimikkonen 🐦Twitter: / pmmikkonen 📓 Facebook: / petterimikkonenvlog 🕹️ Discord: / discord 💎 Nettisivut: https://www.petterimikkonen.fi 💌 Sähköposti: [email protected] 👕Kauppa: https://shop.spreadshirt.fi/pmcrue/ VIDEON LÄHTEET: 🎵 Musiikki: Epidemic Sound 🖼️ Kuvitus: Storyblocks, Pixabay, Shutterstock 📰 Kirjalliset lähteet: https://www.petterimikkonen.fi/mustak... 🎬 Joka viikko uusi video! 💰 Kaupalliset yhteistyöpyynnöt: [email protected] #mustakolmio #palkkamurha #truecrimesuomi

Golden State Killer

Sikaniska94, Mustakolmio ja kannustava tyttöystävä.

Suomeksi Lee 2024. Review of Small Modular Reactors: Challenges in Safety and Economy to Success.

Η Διπλή Ζωή του Φούρναρη της Πόλης | Ρομπερτ Χάνσεν | MC

18-VUOTIAS JENNA TAPETTIIN ESPANJASSA | Jenna Lepomäen karmiva kohtalo

P. DIDDY SKANDAALI - Pelkkä jäävuoren huippu!

EURAN DALTONIT - Suomen pahamaineisin rikollisjengi

17-v Mackenzie murhasi poikaystävänsä Dominicin ja kaverin Davionin - vanhemmat puolustuskannalla.

PETER NYGÅRD - SUOMALAINEN MILJONÄÄRI EPSTEININ KANSIOSSA

Maailman kammottavin kultti | Mansonin perhe

10 JULKKISTA JOTKA TAPPOIVAT IHMISEN

Amyn viimeiset viestit: mitä tutkijalle todella tapahtui?

Poika tilasi isänsä palkkamurhan | Vasaratien palkkamurha

MAAILMAN VAARALLISIN RIKOSJÄRJESTÖ

HISTORIAN EPÄONNISTUNEIN FBI-OPERAATIO (Wacon piiritys)

Kuka murhasi presidentti John F. Kennedyn?

Anneli Auerin tutkinta - Tämä kaikki meni pieleen | IMMU & KALE: RÖTÖSKATSAUS

Minna Suominen katosi - omaisten korviin kantautui kammottavia huhuja.

PAHIMMAT PALKKAMURHAAJAT

