Husqvarna Cl21 ompelukone - pieni yleiskokeilu
Tämä Husqvarna Cl21 ompelukone on ollut harvinaisen sitkeä vastustaja, monta kertaa tuli epätoivo, sitten vain vekotin varaston hyllylle muutamaksi kuukaudeksi oppimaan tapoja. Oli pahat jumitukset, kone piti kauheeta roikinaa, hihnat repaleina, säädöt ihan pielessä, juuri ja juuri pystyi ompelemaan. Kone oli ollut viallinen varmasti vuosia, ellei jo uudesta lähtien(?), mallirullat olivat kuluneet pilalle, siksak oli vain pientä mutkittelua, neulan aseman säätö oli epämääräinen ja heilutti jopa lamppua, säädöt eivät pysyneet paikallaan, eri ompeleet eivät menneet päälle, pistolevy aivan ruttuinen neulan pistoista, neula vääntynyt, paininjalka vinossa, pohjatallat aivan litussa, neulat ja langat katkeilivat, langankiristin katkaisi suunnilleen rautalangankin, pölyinen ja röhnäinenkin tämä oli ja kaiken lisäksi, mikä kamalinta, lamppu oli rikki. Meinasi tulla epätoivo, välillä jo epäilin, että enkö tosiaan saa mokomaa vekotinta toimimaan.. no nyt alkaa olla "sinne päin", alkaa olla jo käyttökelpoinen aparaatti. Vielä on pieni ongelma, että tikin pituus ei mene ihan nollaan, ellei paina pakkinappulaa samalla, mutta alan väsyä tähän vekottimeen.. eikä "ongelma" oikeastaan edes haittaa, käyttää sitten vaikka kirjontatoimintoa, niin on ainakin nolla tikin pituus. Testailen tässä samalla uutta action-kameraa.. hmm.. osin aika hankalaa katsottavaa. Kamera ottaa äänet mukavasti, ompelukoneen ääni on melkein ylipehmeä (no, omat köhimiset voisivat kuulua vähemmän).

🔴 LIVE Barred Owl Nest Cam 🦉 | Post-Fledge Updates & Owl Activity

The Surprising Flaws in 18650 Lithium-Ion Batteries

Storchennest Live Webcam in Bad Salzungen, Thüringen

PILASIKO TÄMÄ 6X6 ARMEIJA-VOLVON ISLANNIN REISSUN?

Falkenkamera #2 Wanderfalken - Außenansicht, Spitalkirche, Weißenburg i. Bay.

HOW TO ADJUST THE SINGER FOX VIGORRELLI ELGIN HOOK BY TWRAPPING THE THREAD ON THE BOBBIN

🔸Why is my sewing machine not sewing? | Adjustment and calibration (EN)

Aus Liebe zur Feinmechanik: Der Nähmaschinendoktor aus Stallwang | Schwaben + Altbayern | BR

Graveyard piece?? Husqvarna 6440 full repair, watch till end for free gift info. 😉

FBI:n kanssa työskennellyt profiloija kertoo psykopatiasta, narsismista ja kehonkielestä #540

The Surprising Genius of Sewing Machines

How To: Sew using a Speedy Stitcher

Stop buying into "HEAVY DUTY"

How to Choose a Sewing Machine - 3 Tips what to look for when buying a sewing machine for beginner

🔸Why isn't my sewing machine sewing? | Step-by-step shuttle adjustment

How to solve the problem of a Singer sewing machine skipping stitches.

OMPELIN MEKON💃

Porque se ENREDA el hilo en la BOBINA

Почему пропускает стежки швейная машина? Как это устранить?

