Markka ja tuleva liittovaltio Tuomas Malinen #neuvottelija 25
Tuomas Malinen, GnS Economicsin toimitusjohtaja ja Sami Miettinen keskustelevat kuusi vuotta vanhasta Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot (Libera, 2014) kirjasta ja sen skenaarioista. Näistä fiskaalinen federalismi on vihdoin edennyt EKP:n taseesta EU:n budjettipöytiin. Nettomaksajana toiminut Italia liittyy tulonsiirtojen vastaanottajaksi. Kehityksestä huolimatta EU ei ole lähelläkään USA:n rakennetta, jossa kaikkien osavaltioiden kansalaisten ja yritysten veroihin kuuluu yli 10% bruttokansantuotteen tasolla oleva liittovaltiovero. EU:ssa suurimmatkin nettoveronmaksajamaat maksavat noin 1% bkt:staan EU:lle. Myös velkatasot ovat hyvin erilaisia: USA:n liittovaltioiden veroasteet ovat tyypillisesti 10-20% bkt:sta kun EU:n jäsenmaiden velkatasot ovat lähes kaikki yli sovitun katon, 60% bkt:sta. Ylivelkaantunut liittovaltio ei ole stabiili. Tuomas käy läpi kirjassa esitellyn, julkisuudessa pitkälti vaietun, skenaarion eli markan käyttöönoton pääministerin ilmoituksen jälkeen. Euroon liityttiin kevyellä prosessilla, mutta lähtö vaatii huolellisen salaisen valmistelun. Britannian poistuttua tämä kirjan "peesausvaihtoehto" pohjoismaisella kaksoisvaluuttamallilla on kuitenkin nyt hankala toteuttaa, koska EU:n tuki olisi erittäin matala. Markka olisi GnS Economicsin simulaation mukaan ollut Ruotsin kruunun kaltainen vastasyklinen valuutta euroaikana, joten vaihtoehtoa ei ole syytä dramatisoida. Lopuksi katse kääntyy ajopuuvaihtoehdoksi kuusi vuotta nimettyyn skenaarion. Se on muuttunut euroalueen pankkikriisiä odottavaksi riskikimpuksi, jossa velan päälle lasketaan liikkeelle lisää katteetonta velkaa. Jakson jälkeen Tuomas ja Sami nauhoittivat keskustelun (#neuvottelija 24), jonka kuusi kalvoa käyvät läpi markan ja muiden kelluvien pienienkin valuuttojen korkojen kohtuullisuuden, niiden vaihtokurssin hyödyllisen vastasyklisyyden sekä liittovaltion vaatiman korkean lisäveroasteen ongelmallisuuden Suomen hyvinvointimallille. Jaksoon liittyvät kalvot: • #neuvottelija 24 - Tuomas Malinen Faktakaa... 00:00-54:41 Tuomas Malinen ja Sami Miettinen keskustelevat väärinymmärretystä markasta, EU:n liittovaltiokehityksestä sekä USA:n liittovaltiosta #EU #euro #markka #liittovaltio #politiikka #ekonomistit 🎧 Kaikki jaksot ja etsi-funktio: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija Tuomas Malinen X: https://www.x.com/mtmalinen Sami Miettinen X: https://x.com/samimiettinen Sami Miettinen Instagramissa: / neuvottelija Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään / neuvottelijat

Otto Juote & Tere Sammallahti: Stea-leikkaukset paljastivat Veikkauskratian | Neuvottelija 393

EU: Vaihtoehto eurolle, ECU-2-kori (Juhana Vartiainen & Sami Miettinen) | Puheenaihe 131

Tuomas Malinen: Miten euro hajoaa? (23.2.2019)

Keskuspankkikapitalismi: Uusi sosialismin muoto (Sauli Vilén & Sami Miettinen) | Puheenaihe 146

Talous: Digieuro ja keskuspankkien digivaluutat (Martin Wichmann & Tuomas Malinen) | Puheenaihe 200

TOTUUS SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄSTÄ - Maksat eniten, saat vähiten!

Tuomas Malinen: Miten synkkiä aikoja taloudella on edessä? (Audio) | 22.4.2020

Väärinajattelija -podcast, jakso 70: Tuomas Malinen (Olemmeko 3. maailmansodan partaalla?)

Fakta: "600 000 suomalaista ulosotossa" (Olli-Pekka Ruuskanen) | Puheenaihe 674

Debatit: Palestiina: kyllä tai ei? / Jaakko Laakso vs Wille Rydman / DOSENTTI DEBATTI

Tie: Vastoinkäymiset ja niiden voittaminen | Tuomas Malinen (1. jakso)

Zombitalous: Zombiyhtiöt ja zombipankit (Juhana Vartiainen & Tuomas Malinen) | Puheenaihe 143

#paasipodi 79 | Hyvät, pahat, datakeskukset?

Keskuspankit, elvytys ja rahapolitiikka (Päivi Puonti & Tuomas Malinen) | Puheenaihe 130

Sami Miettinen: Talous kestää, Suomi ei | Heikelä & Koskelo 23 minuuttia | 708

Tuomas Malinen, GNS Economicsin Toimitusjohtaja | Paluu markkaan #90

Tämä käytös oli 80-luvulla luonnehäiriö | Liisa Keltikangas-Järvinen | Neuvottelija 389

Kommunistit keskuudessamme | Pekka Virkki | Neuvottelija 387

Miten syyllistyä vahingossa talousrikokseen? ft. Aatu Pulkkinen

