10 HARVINAISTA UNIHÄIRIÖTÄ
Jokainen meistä tarvitsee unta. Unen aikana mielen ja kehon voimavarat latautuvat. Elimistö palautuu rasituksesta, hermoston toiminta tasapainottuu, aivot puhdistuu ja hermosolujen väliset kytkennät vahvistuu. Uni on kuitenkin usein aika herkkä ilmiö. Monenlaiset fyysiset ja psyykkiset rasitustekijät voivat häiritä unta niin, että pahimmillaan ihmiselle voi kehittyä unihäiriö. Unihäiriöitä on monenlaisia ja niiden taustalla on erilaisia syitä. Unettomuus on kaikista tavallisin, ja sen oireista kärsii vuoden aikana arviolta joka kolmannes meistä kaikista. Videolla tutustutaan harvinaisempiin ja outoihinkin unihäiriöihin. Mukana on muun muassa häiriö, jossa ihminen harrastaa tietämättään seksiä unissaan ja erittäin harvinainen unettomuushäiriö, jossa ihminen lopulta kuolee, kun ei saa unta. 💤 Jos kaipaat tukea unettomuuteen, suosittelen mielenterveystalon unettomuden omahoito-ohjelmaa: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/o... AIKALEIMAT: 00:00 Johdanto 02:13 10. Räjähtävän pään oireyhtymä 04:23 9. REM-unen käyttäytymishäiriö 06:01 8. Vuorotyöunihäiriö 07:41 7. Kleine-Levinin oireyhtymä 09:10 6. Unenaikainen syömishäiriö 10:36 5. Levottomat jalat 12:21 4. Narkolepsia 14:23 3. Viivästynyt unijakso 15:46 2. Seksiparasomnia 18:01 1. Tappava unettomuus 20:44 Loppusanat OTA MUN SOMET HALTUUN: 📸 Instagram: / viljamitz 🎮 Twitch: / viljamitz 📩 Twitter: / viljamitz 👻 Snapchat: Viljamitz 😎 Saa olla yhteyksissä! SEURAAVILLA TAVOILLA VOIT TUKEA KANAVAANI: 📚 Hanki tietokirjani Sensuroitu täältä: https://www.villemakipelto.fi/tietoki... 👕 Osta fanituotteitani täältä: http://ville-makipelto.myspreadshop.fi LÄHTEITÄ JA LISÄLUKEMISTA Uniliiton sivuilla parasomnioista suomeksi: https://www.uniliitto.fi/auta-unta/un... 10. Räjähtävän pään oireyhtymä: https://www.sciencedirect.com/science... 9. REM-unen käyttäytymishäiriö: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/arti... ja https://www.terveystalo.com/fi/palvel... 8. Vuorotyöunihäiriö: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01013 ja https://www.kaypahoito.fi/hoi50067 7. Kleine-Levinin oireyhtymä: https://www.terveystalo.com/fi/palvel... ja https://academic.oup.com/brain/articl... 6. Unenaikainen syömishäiriö: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/1... ja https://www.psychiatrist.com/jcp/eati... 5. Levottomat jalat: https://www.duodecimlehti.fi/duo96142 ja https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00294 4. Narkolepsia: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00399 3. Viivästynyt unijakso: https://www.duodecimlehti.fi/duo91208#s8 2. Seksiparasomnia: https://www.laakarilehti.fi/tieteessa... ja https://korkeinoikeus.fi/fi/index/enn... 1. Tappava unettomuus: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29887... ja https://onlinelibrary.wiley.com/doi/a... ja https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/s... 🎵 Musiikki: Epidemic Sound 📷 Kuvitus: Envato Elements, Pixabay, Unsplash, Shutterstock, CC-licensed images 🎥 Tuotantokalusto: Panasonic Lumix GH5 (Leica DG Vario-Elmarit 12-60mm), Røde NTG-3, Zoom H6, Yongnuo YN-160 III LED-valaisimet, Final Cut Pro, Macbook Pro M1 #tietovlogi #unihäiriöt #psykologia

Mies teki kuolleista lapsista nukkeja (Elä viitti! J133)

10 PELOTTAVAA LASTENSATUA

10 HARVINAISTA MIELEN SAIRAUTTA

10 SUOMEN YLEISINTÄ KUOLEMANSYYTÄ

120 000€ Tesla Model S Plaid - Vihdoin se tuli!

Trailside Killer – Sarjamurhaaja, joka metsästi vaeltajia

Unettomuus. Vieraana Heli Järnefelt.Psykopodiaa 22.

Elin päivän kuukautiskipujen kanssa miehenä!

10 SUOMEN VAARALLISINTA LAHKOA

MUUMIEN SYNKKÄ SOTAHISTORIA

128 Uni

10 Hyytävää McDonald’sissa sattunutta tositapausta

10 SELFIETÄ JOTKA JOHTIVAT KUOLEMAAN

PETER NYGÅRD - SUOMALAINEN MILJONÄÄRI EPSTEININ KANSIOSSA

OKKULTISMI: Kielletty tiede
![48 Mystery 2026 [New] Full Episode - Wedding With Dangerous Man - Murder Documentary Full HD 1080p](https://i.ytimg.com/vi/yo0rJzkIfZM/hqdefault.jpg?sqp=-oaymwEjCNACELwBSFryq4qpAxUIARUAAAAAGAElAADIQj0AgKJDeAE=&rs=AOn4CLBW7lu3Ilg8tduoggJoGzrkDwbe6g)
48 Mystery 2026 [New] Full Episode - Wedding With Dangerous Man - Murder Documentary Full HD 1080p

10 HUIPPUSALAISTA MAANALAISTA TUKIKOHTAA

Kissa ei rakasta sinua. Se sietää sinut. 100 syytä.

10 VAARALLISINTA MAAILMANLOPUN KULTTIA

