Salli baarissaan -Seita baari

Dokumentti Salli Särkelästä ja Seita-baarista (2004). Dokumentin lopussa extrana baarin viimeinen ilta 3.9.2008. DVD:n takakansi teksti: Dokumentti kertoo Sodankylässä sijaitsevasta Seita-baarista ja sen omistajasta Salli Särkelästä (73). salli on pitänyt baariaan jo yli kolmekymmentä vuotta ja Seita-baari on varmasti yksi suomen viimeisimpiä, joka on säilynyt lähes koskemattomana -70 luvulta tähän päivään saakka. Dokumentissa haastatellaan Sallin itsensä lisäksi baarin asiakkaita. Dokumenttiin panoksensa ovat antaneet mm. elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki ja suuren elokuvateltan 2sirkustirehtööri" esa "Nätsi" rosval. Baari on kohonnut varsinaiseksi legendaksi. asiakkaina on ollut mm. elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola, sekä muita elokuva-alan tähtiä. Tärkeintä baarille ovat kuitenkin tavalliset ihmiset. salli Särkelä on tinkimätön työmyyrä. Poissa hän on ollut baaristaan viimeksi yli kaksikymmentä vuotta sitten. Avaa ovi ja astu Seita-baarin tunnelmaan. Videota kuvattiin vuonna 2003 - 2004 Tuotanto: DokuRyhmä-Jari Eero ja Marko Keinonen