Esko Aho 1991 Mustien joutsenten vuosi #neuvottelija 71
Esko Aho oli pääministerinä vuosina 1991-1995 lähes samanikäisenä kuin Sanna Marin nyt. Vuonna 1991 Suomea kohtasi syvä lama, jota pahensi Neuvostoliiton ja idänkaupan romahdus, kiinteän valuuttakurssipolitiikan lähes dogmaattinen ehdottomuus yhdistettynä ylisuuriin liittokorotuksiin ja edellisen hallituksen vaalibudjettiin. Myös Nokiaa oltiin myymässä Ericssonille, transaktion kaatuessa Ericssonin hallituksen päätökseen olla ostamatta myös kulutuselektroniikkaa. Terveisiä Samin ensimmäiselle pomolle Peter Fagernäsille! Lama oli kuitenkin ohi jo 80%:sti ensimmäiseen valuuttakurssikorjaukseen mennessä vuoden 1991 lopulla. Sorsan sopimuksen nimellä kulkenut sisäinen devalvaatiopaketti kaatui SAK:n hyväksynnästä huolimatta lopulta liittokierroksella. Sen seurauksena kuitenkin palkankorotukset jäivät AKT:n katastrofaalista lakkoa lukuun ottamatta mataliksi ja kansantalous uusiutui lopulta vuoden 1992 Avoir Fiscal verouudistuksen ja markan markkinahinnoittelun eli kellutuksen myötä. Pankkikriisi jatkui erityisesti SKOP:in valuuttalainojen myötä ankarana. Esko Aho pohtii myös presidentin (Mauno Koivisto) ja pääministerin työnjakoa, vaalibudjettien turmiollisuutta, velkaelvytyksen rajoja, sekä hävittäjähankintoja. Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samoina! #politiikka #yhteiskunta #yritykset #neuvottelijat #ekonomistit #markka #euro 00:00-01:49 Intro: Suomalaisyhtiöiden tappiot, kiinteän valuuttakurssin ongelmat, miten verouudistus nosti valtiotalouden 01:50-01:03:11 Esko Aho ja Sami Miettinen keskustelevat kirjasta 1991 Mustien joutsenten vuosi ja Suomen vuoden dramaattisista tapahtumista 🎧 Kaikki jaksot ja etsi-funktio: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija Esko Aho: 1991 - Mustien joutsenten vuosi (Otava) äänikirjana: https://www.bookbeat.fi/kirja/1991-27... https://www.storytel.com/fi/fi/books/... Sami Miettinen Twitterissä: / samimiettinen #neuvottelija Instagramissa: / neuvottelija Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään / neuvottelijat

1992 Hornetit Venäjä ja Velka Esko Aho #neuvottelija 158

Vaalit voitetaan ennen vaalipäivää – Taru Tujunen | Päivän Soini

Esko Aho #185 | Matka lamasta nykypäivään

Kalevi Puonti | Suomen huumebisnes, alfa-PVP ja päihdepolitiikka #590

Kremlin kortti: KGB:n poliittinen sota Suomessa (Alpo Rusi) | Puheenaihe 233

Esko Aho – 1991 Mustien joutsenten vuosi

Verojuristi: perintövero ajaa varakkaat pois Suomesta | Janne Juusela | Neuvottelija 395

Alpo Rusi Kremlin kortti Suomessa #neuvottelija 147

Viisi kilometriä pelastukseen: miksi 44. divisioona pysähtyi Raatteen tielle?

Kuplatalous ja Suomi liittovaltiossa | Törnqvist | #neuvottelija 83

Tuleeko rauha? / Paavo Väyrynen vs Jaakko Iloniemi / DOSENTTI DEBATTI

Tutkimus vei panttivangiksi – Atte Kaleva | Päivän Soini

Historia: Suomi ja Venäjä (Teemu Keskisarja) | Puheenaihe 316

Tämä käytös oli 80-luvulla luonnehäiriö | Liisa Keltikangas-Järvinen | Neuvottelija 389

Miinakielto Halosen sydänasiana - Jälkisuomettumisen ruumiinavaus 11

MS Estonian onnettomuus vuonna 1994 | Näin kaikki tapahtui

Ryvettynyt rälssi, Tiitinen, Nyberg & Aho - Jälkisuomettumisen ruumiinavaus 2

Jussi Halla-aho | Totuus minusta | Iltalehti | Presidentinvaalit 2024

Politiikka ilman poteroita – Sofia Virta | Päivän Soini

