Armeijan salatut saaret | Karpolla on asiaa
Helsingin edustan salaperäisten sotilassaarten kohtalosta käytiin kovaa vääntöä 2000 luvun puolessavälissä. Osa puolueista vaati hanakasti uutta tonttimaata rakentamiselle. Saarten käytöstä keskusteltaessa unohtui usein sekä maanpuolustuksellinen kulma, mutta ennen kaikkea niiden ainutlaatuinen luonto, joka on syntynyt ja nimenomaan säilynyt vain ja ainoastaan Puolustusvoimien toiminnan ansiosta. Tässä jaksossa pääsemme tutustumaan paikkoihin jonne ei vielä Vallisaaren yleiseen käyttöön rajattuja alueita lukuunottamatta tänäkään päivänä ole siviileillä asiaa. Matkaamme Santahaminaan, Kuivasaareen ja Vallisaareen riippumattomien luontotutkijoiden (Dan Sävel, Yrjö Siivonen) matkassa sekä kuulemme saarelaisten ja Puolustusvoimain ammattisotilaiden sekä alueella toimivien joukkojen komentajien näkemyksiä saarten käytön kehittämisen järkevästä marssijärjestyksestä. Toimittajana Sampo Karpo. Ensiesitys: Karpolla on Asiaa 2006

Kadonnut kulta | Karpolla on asiaa

Lahti L-39 Panssaritorjuntakivääri - No-Shoot&Tell

10 Suurta suomalaista sotilasta, jotka palkittiin Mannerheim-ristillä

Nico Lingman: Sodassa ja rakkaudessa

Sotaveteraani Konstantin Cande

Hyvinkään joukkoampuminen | 23 rötös - Harri Moisio | 9

Mannerheim -ristin ritarit | Karpolla on asiaa

Karpolla on asiaa | Rakennetaan ja remointoidaan

Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajasta

26.06.2026 / Alpo Rusi / UKRAINA-RAPORTTI

Perijättären julma sieppaus | 23 rötös - Harri Moisio | 26

Miért nem tudták a németek elpusztítani a szovjet hadipart?

Pimeän työn yllätysratsia | Karpolla on asiaa

"He Ovat Vain Maanviljelijöitä" — Neuvostoliiton Virhe, Joka Maksoi 126 000 Miehen Hengen

Paluu pimeälle työmaalle | Karpolla on asiaa

Helsingin suurpommitukset helmikuu 1944.

Viimeinen Päämajan kaukopartio

Vaihtoehtoinen historia: jatkosota.

#49 | Minkälaista on lentää hävittäjällä? Vieraana everstiluutnantti Heikki Kankkio.

