Miksi Helsinki on alelaarissa, Kim Lindström?
Helsingin pörssissä on halpaa. Tähän lopputulokseen sijoittaja Kim Lindström tulee tarkastellessaan Helsingin pörssin yhtiöiden yhteenlaskettua markkina-arvoa suhteessa Suomen bruttokansantuotteeseen. Tämän Buffett-indikaattoriksi kutsutun tunnusluvun kuuluisin käyttäjä on toinen sijoittajalegenda Warren Buffett, joka tarkastelee sen avulla Yhdysvaltain markkinoita. ”Tällä hetkellä on ihan selvästi nähtävissä, että olemme trendin alapuolella – aivan niin kuin olimme vuonna 2008 finanssikriisin aikaan ja 2011, jolloin oli eurokriisi”, Kim Lindström sanoo. Lindström kertoo ostaneensa viime aikoina muun muassa Tietoevryä, Valmetia ja Tokmannia. "Nokian Renkaita olemme ostaneet jo pitkään siinä uskossa, että se on kärsivällisen sijoittajan jokeri. Kaikenlaista muutakin”, Kim Lindström kertoo. ”Olennaisempaa kuin se, mitä olemme ostaneet, on se, mihin hintaan olemme ostaneet. Voimme tarttua osakkeisiin laajallakin rintamalla, jos näemme, että osake on aliarvostettu.” Grillin Marinadi-osiossa S-Pankin osakesijoituksista vastaavan johtajan Seppo Kurki-Suonion kanssa käsitellään Euroopan taloustilannetta. Euroopan talouden nousua on odotettu ja odotettu – ja odottaa on saatu. Kurki-Suonio listaa kolme syytä Euroopan vaisuuteen. Kurki-Suonio on kuitenkin optimistinen Euroopan piristymisen suhteen. Siihen hän on varautunut muun muassa lisäämällä luksusyhtiöiden painoa hoitamassaan S-Pankki Eurooppa Osake -rahastossa. Marinadi yhteistyössä S-Pankki

Miten miljoona kulutetaan, Vesa Puttonen?

Haalitko salkkuusi tupakantumppeja, Kyösti Kakkonen?

Tätä sijoittaja ei saa nyt unohtaa | Martin Paasi | Neuvottelija 388

Miksi UPM on sekatavarakauppa, toimitusjohtaja Jussi Pesonen?

Missä viipyvät datakeskustilaukset, LapWallin Jarmo Pekkarinen?

Jukan lempiosakkeet seuraavalle 3 vuodelle | Traders' Club 305

Kuinka pörssissä voitetaan, professori Vesa Puttonen?

Uusi maailmanjärjestys: Suomi, EU ja suurvallat (Alpo Rusi & Timo Soini) | Puheenaihe 263

15. Björn Wahlroos- Miksi Suomi ei kasva? Talousmurrokset, verotuksen virheet ja kapitalismin kriisi

Anders Oldenburg, Suomen Warren Buffett

Satasen seteleitä viidelläkympillä, Aki Pyysing?

Onko AI-osakkeissa kupla, Tero Kuittinen?

36. Taantuma ja velkaantuminen - Suoraa puhetta Suomen ongelmista - Vieraana Jari Sarasvuo

Salattu totuus vaurastumisesta | Martin Paasi | Neuvottelija 378

Voiko pienillä summilla sijoittaa? #28

Kultaa purjeissa, Endominesin Kari Vyhtinen?

Miksi Sampo ei tahdo Pohjolan Berkshireksi, Mirko Hurmerinta?

Politiikka on vastenmielinen ammatti & peruskoulun romahdus – Vieraana Martin Paasi | Rahapodi 431

Henrik Husman: Helsingin pörssistä syntyy liian synkkä kuva

