Vuorineuvos kertoo, miten irtisanominen laukaisi alkoholismin | Juha Rantanen
Hän johti miljardiluokan pörssiyhtiöitä ja sai harvinaisen vuorineuvoksen arvonimen. Samaan aikaan hän eli salaisuutta, joka eteni vuosia menestyksen rinnalla ja melkein vei kaiken. Jos olet koskaan miettinyt omaa tai läheisesi alkoholinkäyttöä, tämä jakso pysäyttää. Yritys ja Erehdys -podcastin vieraana on vuorineuvos Juha Rantanen, yksi Suomen elinkeinoelämän tunnetuimmista johtajista. Hän on toiminut muun muassa Outokummun, Borealiksen ja Ahlströmin toimitusjohtajana sekä vaikuttanut lukuisten yhtiöiden hallituksissa. Juuri julkaistu kirja Sokea piste (kirjoittanut Johanna Pohjola, Gummerus) kertoo, miten vuosikymmeniä jatkunut alkoholinkäyttö eteni lopulta riippuvuudeksi keskellä huippu-uraa. Mikael Hugg ja Saara Vehoniemi keskustelevat Juhan kanssa siitä, mikä laukaisi koko romahduksen, miten päihderiippuvuus näkyy työpaikalla, mitä se maksaa yrityksille ja mitä johtaminen opetti ihmisistä, paineesta ja vastuusta. Mitä opit tästä jaksosta: Miten "toimiva alkoholisti" voi johtaa pörssiyhtiötä vuosia ilman että kukaan huomaa Mistä tunnistat, milloin suurkulutus muuttuu riippuvuudeksi (vihje: juomisen suunnittelu palkitsee yhtä paljon kuin itse juominen) Miksi päihderiippuvuus jätetään suomalaisissa yrityksissä piiloon ja kuinka kalliiksi se tulee Mitä Ruotsi tekee päihdehoidossa toisin kuin Suomi Rantasen johtamisen kolmio: suunta, toiminta ja ihmiset Miksi luottamus syntyy teoista, ei puheista, niin yrityksessä kuin perheessäkin Voit katsoa tämän ja muut Yritys ja Erehdys -podcastin jaksot sekä Spotifyssa että YouTubessa. 👉 Ehdota vierasta: yritysjaerehdys.fi 🤝 Hae sponsoriksi: yritysjaerehdys.fi Jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä: 👉 Suomen Yrittäjät | Suomen suurin yrittäjäyhteisö 👉 Kasvu Open | Kasvu Open on valtakunnan ykkössparraaja 👉 Growthland | Tuloshakuinen, moderni kasvumarkkinointitoimisto 👉 Kram | Jotta myynti voisi rakastaa markkinointia

Odotettu 120 000€ Tesla saapui! Ensimmäinen rehellinen testi

Näin alkoholi romahdutti suuryrityksen toimitusjohtajan elämän | Juha Rantanen #636

Voiko 5 tavallista juoksijaa voittaa Alisa Vainion?

Miten syyllistyä vahingossa talousrikokseen? ft. Aatu Pulkkinen

Miten Venäjä päätyi tähän? – Anna-Liisa Heusala | Päivän Soini

Sisäpiiriläinen: "Donut Lab valehtelee" (Lauri Peltola) | Puheenaihe 669

Droonien torjunta nyt ja tulevaisuudessa - Kybermaailmasta dronemaailmaan loikannut Mikko Hyppönen

Kouvolan Lakritsin tarina - Tämän takia muutimme Kouvolan nimen Lakulaksi ft. Timo Nisula

Matkaraportti Itä-Ukrainan sotatoimialueelta / Hannu Haukka / UKRAINA-RAPORTTI

Aleksis Kiven arvoitus

"Maatalouden tuet ilmastohaitta" – Raportin tekijä selittää, mitä tarkoittaa!

Jouko Talonen kirkkohistorian professori emeritus kertoo lestadiolaisuudesta

Luovuin 10 000€ palkasta vaikka asuntolaina ja 3 lasta | Santtu Kottila

Jarppi kertoo Duudsonien hurjimmat keikkatarinat

Näin teet päätöksiä paineen alla: opit Karhuryhmästä ft. Harri Gustafsberg

Tämä sinun pitää tietää tekoälystä ft. Tero Ojanperä

Näin muutat rahatilanteesi pysyvästi ft. Esa Juntunen

Varallisuusvalmentaja: Suomalaiset on aivopesty köyhyyteen – Terhi Majasalmi

Näin pidät muistisairaudet loitolla: HUSin Neurokeskuksen Nina Forss

