Vieraana Pekka Laine
Pääkirjasto Metson musiikkiosastolla nähtiin pitkässä haastattelussa pitkänlinjan radiotoimittaja, dokumentaristi ja muusikko Pekka Laine. Tekstitämme ohjelmaa parhaillaan. Laine elää kaksoiselämää. Päivisin hän on arvostettu Yleisradion musiikkitoimittaja, joka suosituissa radio-ohjelmissaan ja televisiodokumenteissaan myllää populaarikulttuurin syövereissä. Sitten on se hämärämpi puoli eli kitaristi ja musiikintekijä Pekka Laine. Kulttimainetta nauttivan The Hypnomen-yhtyeen primus motorina Laine on 1990-luvulta asti tehnyt villisti kuplivaa instrumentaalimusiikkia. Primitiivisesta laaturäminästä sielukkaan psykedelian sfääreihin vienyt tutkimusmatkailu on nyt saavuttanut yhden tärkeän seisakkeen. Kitaralegenda Esa Pulliaisen rohkaisemana ja yllyttämänä syntyi soolodebyytti The Enchanted Guitar of Pekka Laine. Levy on rakkaudentunnustus lumotulle soittimelle, sähkökitaralle ja sen kosmisille kaiuille. Intohimolla ja luovalla hulluudella keitetty soppa osui hermoon ja lumottu kitara keräsi kosolti suitsutusta ilmestyttyään keväällä 2021. The Enchanted Guitar osui hyvin myös kriitikkokunnan hermoon. Helsingin Sanomat, Hufvudstadbladet ja Soundi nostivat albumin Vuoden 2021 parhaiden joukkoon. (Tekstin lähde: https://www.fullsteam.fi/fi/artistit/...)

Rockway Kamakatsaus: Pekka Laine & The Enchanted
![Bukłaki [#21] Czy św. Faustynie naprawdę objawił się Jezus? || siostra Gaudia Skass](https://i.ytimg.com/vi/2l9eQV4hPGc/hqdefault.jpg?sqp=-oaymwEjCNACELwBSFryq4qpAxUIARUAAAAAGAElAADIQj0AgKJDeAE=&rs=AOn4CLADJsmyMp-Wc5cF6xpo5LTN8eOXpA)
Bukłaki [#21] Czy św. Faustynie naprawdę objawił się Jezus? || siostra Gaudia Skass

LEVYLAUKKU - JAKSO 9: Sami Yaffa

Esa Pulliainen - Asiaa musiikista, osa 1

LEVYLAUKKU - JAKSO 27: Yrjö "Ykä" Knuuttila / Shadowplay, Musta Paraati, Nolla Nolla Nolla

Levykauppa Äx esittää - Lempilevyni: Matti Mikkola

LEVYLAUKKU - JAKSO 6: Pekka Laine

Putin ready for anything. Follow the live broadcast with Alessandro Orsini

Albert Järvisen soittotyyli - Vibrat, bendit ja plektrakäsi

Metso LIVE: Risto (haastattelu ja keikka)

Esa Pulliainen Ylen Rock-Suomessa 2010: Hurriganesista

Manserockin Grand Old Men

Rymanowski, Miller: UPA-dek przyjaźni?

LEVYLAUKKU - JAKSO 33: Samae Koskinen

Albert Järvinen haastattelu

Juice – Manserockin kummisetä

LEVYLAUKKU - JAKSO 24: Aino ja Hajonneet

MRM esittää: Haastattelussa freelance rumpali Mikko Sirén, osa 1/3.

Trump è disperato. La diretta con Alessandro Orsini

