Autio maatila & Lehdet järjestyksessä !
Taas kävi niin, että olisi pitänyt laittaa kamera päälle heti alussa. Saapuessani autiolle maatilalle navetan lantalasta lähti kovalla ryminällä lauma poroja, ja sain aikaan pienen säikähdyksen, harmillisesti kamera ei ollut vielä käynnissä. Tila koostuu useista rakennuksista: navetasta, ladosta, parista pienemmästä ulkorakennuksesta sekä komeasta hirsisestä päärakennuksesta. Rakennusten ulkopinnat ovat vuosien aikana harmaantuneet ja kuluneet auringon, sateen ja tuulen vaikutuksesta, mutta kokonaisuus on silti säilynyt ehjänä ja arvokkaana. Rakennuksissa ei ole merkkejä vandalismista, ja vaikuttaa siltä, että kaikki on jäänyt paikoilleen lähes sellaisena kuin se oli, kun ihmiset poistuivat 1990-luvun alussa. Useissa rakennuksissa on edelleen hyllyihin järjestettyjä aikakauslehtiä, jotka ovat säilyneet hyvässä kunnossa ihan kuin jossain kirjastossa 🫤 Liity kanavalle ja nauti eduista: / @lonelyurbanex

Onko tämä ollut joskus koulu ?

Tässä autiotalossa 6 elämää päättyi kirveen terään

Amy Lynn Bradleyn mystinen katoaminen – Mitä tapahtui merellä?

Menneisyyden maatila on mennyttä

Mees veetis 60 aastat üksinduses hüljatud tillukeses majas

Abandoned house – In the life cycle of the house ends

TÄMÄ ON MATKAAJIEN PARATIISI!! KROATIA & ROVINJ | MATKAILUAUTOLLA YMPÄRI EUROOPPAA | JAKSO 12

Autio maatila kaikki jätetty !

Autio hirsitalo sekä pieni heppatalli

Restoring a 40-Year-Old Abandoned Soviet Van Found in the Forest | Start to Finish

Kivestäjällä elvistelyä

Vídeo Completo: 180 Dias de uma Jovem Mecânica Genial Restaurando Ônibus Hyundai Abandonados 🛠️🛠️

YAMAHA VIRAGO XV125 Restored 100% by a Talented Girl | Bought from an 86-Year-Old Grandma

Ihmisten jälkeen vain lahoava autiotila

Man Spends 2 YEARS Restoring Abandoned BULLDOZER | CAT Rebuild by @Pacific Northwest Hillbilly

Urbex Osuuskaupan pitkä matka laitapuolen viljelmäksi..

Autiotalo ansoja viritetty 😬

Autiotalo maatila säälimättömän luonnon armoilla

Miksi KULKURI JA JOUTSEN (1999) on Timo Koivusalon mestariteos?

