Hylätty laskettelukeskus Etelä-Suomessa

Kaikella yritystoiminnalla on alkunsa, kukoistuskautensa, sekä loppunsa. Tämä laskettelukeskus perustettiin Etelä-Suomeen 1968, avajaisia vietettiin kyseisen vuoden tammikuussa. Laskettelukeskus oli aikanaan paikallisen hiihtoseuran ylpeyden aihe. Laskettelukeskuksen ehdoton vetonaula oli Etelä-Suomen jyrkin laskettelurinne, joka oli erityisesti haastavammista suorituspaikoista pitävien laskijoiden suosiossa. Toistaiseksi viimeisen kerran tämän kyseisen laskettelukeskuksen hissit ovat kuljettaneet laskijoita ylös vuonna 1997, sen jälkeen ne ovat olleet pysähdyksissä.