Syksyn varjoja, Paavo Raivonen, Onni Laihanen ja Dallapé v.1939

Syksyn varjoja valssi on Paavo Raivosen säveltämä. Tuo kuva hänestä on otettu jo v.1934. Hän oli etevä harmonikansoittaja mutta niin myös saksofonissa ja muissakin instrumenteissa. Tällä levyllä lähetämme terveisiä hänen tyttärelleen Pirkko Raivoselle (Britta Ripa) Tukholmaan. Hän juuri kommentoi erästä toista täällä soivaa isänsä levytystä. Paavo Raivonen syntyi Kuorevedellä pienviljelijäperheen toiseksi nuorimpana lapsena. Paavo muutti 12 vuoden ikäisenä veljensä Hannon luokse Kallioon Helsinkiin. Hänen vanhemmat veljensä olivat muuttaneet sinne työn perässä. Veljekset harrastivat musiikkia ja he päättivät ostaa Paavolle täysikokoisen harmonikan, sillä kotiin jäävälle pojalle piti keksiä päiväksi jotakin tekemistä. Paavo alkoi harjoitella ahkerasti istuen aluksi sohvalla tyynyjen varassa. Hän osoittautui veljiään huomattavasti lahjakkaammaksi ja oppi helposti myös nuotit. Paavo Raivonen oli soittajana täysin itseoppinut, sillä hän ei koskaan ottanut soittotunteja. Kun taitoa ja opittuja kappaleita oli tullut tarpeeksi, hän alkoi elättää itseään kiertävänä pihasoittajana. Tieto hyvästä harmonikansoittajasta kulkeutui Martti Jäppilän korviin ja tämä pyysi Raivosta vuonna 1929 Dallapé-orkesteriin. Paavo Raivosesta tuli orkesterin ykköshanuristi Vesterisen tuloon syksyyn 1931 asti. Paavo Raivonen huomattiin ja hänelle tarjottiin seuraavien vuosien aikana levytystilaisuuksia kahdelle suurimmalle levytuottajalle Columbus Oy:lle (myöh. Levytukulle) ja PSO:lle. Tällaista tilaisuutta ei tässä laajuudessa muille muusikoille Suomessa tarjottu. Alkuaikoina levytykset tehtiin pääasiassa ulkomailla ja Paavo joutui monta kertaa matkustamaan niitä varten Euroopan eri maihin. Raivonen oli muusikkona mukana melkein kaikissa vuosina 1929-1939 tehdyissä Dallapén (PSO:n) levytyksissä. Kun kilpaileva levytuottaja Levytukku tarvitsi 1930-luvun alussa suomalaista hanuristia ulkomailla tehtävissä levytyksissä, niin lähes aina matkalle lähtijöiden joukossa oli Paavo Raivonen. Kuuluisimmasta levytysmatkastaan Lontooseen vuonna 1934 Raivonen kirjoitti samana vuonna ilmestyneessä Rytmi-lehden näytenumerossa seuraavasti: "Vastaanotto ja kohtelu Englannissa oli erittäin ystävällistä Tehtaan johtaja oli lähettänyt Harwichiin suomea puhuvan miehen ja oli hän itse henkilökohtaisesti vastassa Lontoon asemaIla. Kaikkialla oltiin hyvin auliita ja muusikeripiireissä innostuneita suomalaisiin tangoihin joita minun välttämättä piti luvata lähettää nuotteina heti Suomeen palattuani. Soitto tapahtui loistavassa Decca-studiossa, jossa työskentelimme kolme tuntia päivässä klo 10 lähtien. Säestävä orkesteri oli yksi Englannin parhaita, neljätoistamiehinen, jäsenet kaikki ensiluokkaisia muusikereita. He soittavatkin illat tanssiravintoloissa I trumpetisti m.m. Ambrose-orkesterissa. Itse sisäänsoitossa ei ollut mitään erikoista vaan kävi se niin kuin yleensä tapana on. Ensin kerran lävitse, sitten koesoitto, jonka saimme kuulla ennen varsinaista soittoa ja lopuksi sisäänsoitto, joka otettiin varmuuden vuoksi kaksi kertaa. Soitin kaikkiaan 53 kappaletta, soolot mukaanluettuina. Englantia varten soitin myös muutamiin englantilaisiin kappaleihin soolot koska siellä ei orkestereissa ole lainkaan harmonikkoja". 28 kappaletta edellä mainituista levytyksistä tehtiin suomalaisia varten ja ne ilmestyivät Edison Bell- ja Decca-levymerkeillä. Paavo Raivonen levytti uransa aikana harmonikkasooloja sekä duettoja 28 tiedossa olevaa levypuolta. Raivonen oli erittäin työllistetty Dallapén ja levytysten ansiosta. Näiden lisäksi hän esiintyi usein myös radiossa. Syksyllä 1934 yhtiökumppanit Raivonen ja Forsström perustivat Helsinkiin Kaisaniemenkadulle Soitintupa-nimisen liikkeen. Se oli täyden palvelun musiikkikauppa aina soitinkorjauksia myöten. Paavo itse ei voinut olla paikalla kovinkaan säännöllisesti, mutta hänen vaimonsa oli siellä vakituisena myyjänä. Paavo Raivosen muusikonura katkesi sotavuosiin. Häneltä tuhoutui koti pommituksissa ja kun tuttu säännöllinen työ Dallapéssa loppui, hänen elämältään putosi pohja pois. Hän alkoi käyttää yhä enemmän alkoholia, eikä pitänyt enää soittotaitoaan yllä. Paavo kokeili eri ammatteja. Hän ajoi 1940-luvulla taksia ja oli useamman vuoden merimiehenä. 1960-luvun puolivälissä hän muutti Ruotsiin. Viimeiset vuodet hän asui köyhänä ja unohdettuna hotellissa Skansstullissa Tukholmassa."