180 vuotta sitten tämä autiotalo rakennettiin
Talon rakennusvuotena 1839 Heinolan kaupunki perustettiin. Ranskan Tiedeakatemia julkistaa dagerrotypian, uuden valokuvausmenetelmän. Tiedemies George Robert Waterhouse ilmoitti löytäneensä uuden hamsterilajin luurangon ja nahan. Tämä hamsterilaji oli kultahamsteri. Ja paljon muuta... 180 vuotta on kulunut tämän talon rakentamisesta,paljon on maailma muuttunut niistä ajoista. Ei tehty taloista "muovipusseja" silloin, vaan talot tehtiin hirrestä. Tässä tapauksessa vielä oikein komean kokoisista tukeista veistettiin runko taloon, aittaan sekä ulkorakennukseen. Autiotalon ympäristössä ei ollut havaittavissa metsittyneitä peltoja, viljelyksen loppumisesta on todella pitkä aika. Pihapiirissä en huomannut mitään viitteitä siihen että siellä olisi ollut joskus navetta. Rakennuksia tutkiessani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että maatilalla on ollut maanviljelyä,eläimiä (hevosia). Mietin myös että voisiko kyseinen paikka liittyä entisaikojen metsäteollisuuteen. Talossa sekä ulkorakennuksissa on todella paljon nähtävää lähinnä rakennustekniikkaa komea takka, suuria huoneita ja muuta mahtavaa. Mutta löytyi sieltä kaikkea muutakin kiinnostavaa tavaraa huonekaluja,kippoja,astioita, työkaluja, antiikkia, hevosiin liittyviä juttuja ja paljon muuta. Liity kanavalle ja nauti eduista: / @lonelyurbanex

Todella vanhat autiot rivitalo ja paritalo

Autio korpi maatila perustettu 1800-luvulla paljon nähtävää

Hirsitalo kuusikossa

Ylivieskan rautatieasema | tapaus, joka jätti jälkensä

Heidän tyttärensä menetti järkensä! ~ Hylätty kartano Ranskan maaseudulla

This Girl Built a Massive Log Cabin in the Forest with Her Own Hands in Just One Year!

Urbex Off-roadia ja upea 30'luvun talo (lähes aluperäisenä)..😃..

Tractor Rescue: Getting This Muddy Beast Running Like New

Autio kartano meren rannalla

Eero Naskali & Mauri Front: Hirsirakennus (1990)

Entisaikojen vesivoimaa autio saha

Hiljentynyt hajottamo-purkamo. 300 vanhaa autoa menneiltä vuosikymmeniltä. Voi sitä patinan määrää!

Autiotalo & Morsiamen niskat poikki

Unbelievable Smart Workers | Genius Construction Skills, Crazy Fails | Part 114 #construction #smart

I Restored My Grandpa’s Forgotten House from Scratch

KOSKIKALASSA TORNIONJOELLA - ISOSSA JOESSA ISOT KALAT

Life of an 80 Year-Old Elderly Couple in a Mountain Village Far From Civilization

40 vuotta sitten viimeksi asuttu autio maatila

We Bought an Abandoned House in the Forest.2 Years of Work

