Suvivirsi. Virsi 571
571 Jo joutui armas aika Den blomstertid nu kommer Suvivirren tekijänä on kauan pidetty Visbyn superintendenttiä Israel Kolmodinia (1643-1709). Kun ruotsalainen hymnologi Allan Arvastson on osoittanut tämän käsityksen olevan heikolla pohjalla, jätettiin Kolmodinin nimi pois meidän virsikirjastamme. Arvastsonin tutkimus ei tosiaan tuo esiin yhtään todistetta siitä, että Kolmodin olisi suvivirren kirjoittaja – mutta ei liioin todisteita siitä, että joku muu olisi sen runoillut. Niinpä Ruotsin uudessakin virsikirjassa on virren alla yhä Kolmodinin nimi. Perimätietoa ei ole syrjäytetty. Virsi alkaa luonnonkuvauksella, jollainen oli virsissä harvinaista 1600-luvulla. Mutta jo toisessa säkeistössä mukaan tulee opettava piirre, joka voimistuu seuraavassa: luonto muistuttaa ihmistä Jumalan hyvyydestä, lintujen laulu on seurattava esimerkki Jumalan ylistämiseksi. Virren hengellisen ytimen muodostaa neljännen säkeistön rukous: ”Oi Jeesus Kristus jalo / ja kirkas paisteemme, / sä sydäntemme valo, / ain asu luonamme.” Tulkoon näin sydämeenkin kesä. Viides säkeistö sisältää nykyajalle ehkä vaikeammin ymmärrettävää kuvakieltä: Kristusta sanotaan Saaronin liljaksi, se samoin kuin Libanonin kevät viittaa Vanhan testamentin Laulujen lauluun. Lopuksi rukoillaan siunausta maan sadolle. Mutta virsi päättyy rukoukseen hengellisestä ravinnosta. Monet sukupolvet ovat laulaneet tämän kauniin ja suventuoksuisen virren sydämiinsä, niin ”että se on saanut tavallaan supisuomalaisen sävyn ja värin. Myös sen juhlallinen sävelmä on osaltaan tehnyt sen rakkaaksi” (Lauri Pohjanpää). Suvivirsi kuuluu koulujen päättäjäisiin, se kuuluu juhannuskirkkoon ja kesän monenlaisiin juhlahetkiin. Runoilijan sanojen mukaan ”se on kaikkein virtten suloisin” (P. Mustapää). Koraali, otaksuttavasti ruotsalainen kansansävelmä, on tullut virsikirjaamme tekstin myötä Ruotsista. Tauno Väinölä Mixtuur-urut Hanna Ranua,laulu Markku Puroila

2016 Suvivirsi | Lappeenrannan kirkko

"Perustakaa se oma kirkkonne!" / Arto Antturi vs Jouko Jääskeläinen / DOSENTTI DEBATTI

Uusi SEURAKUNTA! Lestadiolainen LFF ilmoitti: rukoushuoneseurakunta KOMMENTOIN

Kokeneen Lääkärin 4 Neuvoa 100-vuotiaaksi. Vältä Nämä Virheet, Jotka Heikentävät Sinua.

JYRKI 69 & PEKKO KÄPPI - SUVIVIRSI - VIRSI 571

«Ich bin der Versöhner»: Björn Höcke über die Deutschen, ihre Identität und ihre Zukunft

Suvivirsi

👉😬 SAANKO RUKOILLA PUOLESTASI — KÖYHÄ TYTTÖ SANOI… JA SYDÄN MURTUI 👍 🔔 📢

Explosionen in Israel & Iran + Trump zieht Notbremse & lässt Netanyahu fallen!

Tuhoaako woke yhteiskunnan? | Vieraana Tapio Puolimatka

Kempeleen lukion kuoro - Suvivirsi

05.06.2026 / Alpo Rusi / UKRAINA-RAPORTTI

Miksi Toivo Mäkelän perhe vaikeni 40 vuotta? Kadonneen päiväkirjan salaisuus

Virsi 525 | Suurempi kuin sydämeni | Suviseurat Pudasjärvellä 2024

"Kun omat voimat loppuvat, Jumalan työ ei." 19.5.2026 Yhteysilta Ylivieska

Taistelu Suvivirrestä | Yle käräytti Supon ei mistään | Yksityistäkää eläkkeet! Tästä on kyse!

Kyllikki Saaren murha - tapaus ratkaistu?

He eivät tienneet, että siivooja oli entinen taistelukirurgi – kunnes sydän pysähtyi.

Jo joutui armas aika (Virsi 571)

