Kingston Wall - City Soundi - Turku - 13.11.1994
Kingston Wall: Kitara / laulu - Petri Walli Basso / laulu - Jukka Jylli Rummut - Sami Kuoppamäki Keikkataltiointi on Kingston Wallin viimeisen kiertueen yksi viimeisimmistä keikoista. Se on kuvattu kattoon viritetyllä VHS-kameralla, joten jälki ja ääni on aika suttuista. Siitä saa kuitenkin hyvän käsityksen kiertueen ja bändin tunnelmasta. Tältä keikalta on myös käsivaralta kuvattua materiaalia, mutta osa siitä on vielä hukassa... Oltiin törmätty Sami Kuoppamäen kanssa sattumalta aikaisemmin Turussa baari jonossa, ja päädyttiin istumaan iltaa samassa seurueessa. Olin kuvannut Kingston Wallin Puolalanpuisto keikan 1992 ja toimitin siitä myöhemmin kopion bändille. Silloin sovittiin, että tulisin kuvaamaan myös seuraavat keikat kun bändi saapuu taas Turkuun. Näin tehtiin. Keikka paikassa soundcheckin jälkeen juttelin myös Petri Wallin kanssa pitkät pätkät. Meitä yhdisti kiinnostus Kalevalasta. Olin kuvataiteilijana ammentanut paljon kansalliseepoksesta ja tiesin hyvin myös legendaarisen taiteilija Wettenhovi-Aspan, jolta Petrikin ammensi näkemyksiään. @markkulaaksoartist

Kingston Wall - Live Ylioppilastalo 1993 Remaster

Esa Pulliainen – suomalainen kitaristi

Pekka Myllykoski dokumentti

My Golden Retriever Heals a Terrified Rescue Kitten in Just 3 Meetings!

Kingston Wall - City Soundi - 13.11.1994 - osa keikasta

Pekka Pohjola Group Espan lavalla v. 1980

Wigwam - Grass for Blades

Kingston Wall - Yo-talo 1993 Full Concert

Petri Walli Kingston Wall kitaralaitteisto ja soundi - Petri Walli Guitar gear

Kingston Wall / Petri Walli paneelikeskustelu (finnish only)

Kingston Wall - Live at Lepakko 5.12.1994 kokonaan

Making of Roadrunner - Day Four

Kingston Wall - Kingtime DVD (Live in Finland 1988-1994)

Kingston Wall - Kirjan julkistusjuhla 25.2.2014 - Tavastia HD

KINGSTON WALL Tavastia Club Helsinki 29/01/1993 Full concert

Rock-Suomi: Kingston Wall (YLE)

Kingston Wall - Lepakko 5.12.1994 remaster - viimeinen keikka
![Kingston Wall - Live at Äxön-Messut, Espoo, 1992 [VHS]](https://i.ytimg.com/vi/VGq3-M9iFkk/hqdefault.jpg?sqp=-oaymwE9CNACELwBSFryq4qpAy8IARUAAAAAGAElAADIQj0AgKJDeAHwAQH4AZIFgALgA4oCDAgAEAEYYyBIKHIwDw==&rs=AOn4CLDJXoz68XzyUzY5_bjMGzLK4OPe2Q)
