Paska-Erkko

Frans Isak Erkko (1871–1961), Reposaaressa paremmin tunnettu nimellä Paska-Erkko, oli yksi saaren omaleimaisimmista ja ristiriitaisimmista historiallisista hahmoista. Kutsumanimestään huolimatta hänet muistetaan ennen kaikkea miehenä, joka teki työt, joihin muut eivät pystyneet tai suostuneet. Erkko syntyi Eurassa ja tuli Reposaarelle 1900-luvun vaihteessa satamatöihin. Nuoruudessaan hän oli ollut merillä, ja merimieselämä jätti häneen pysyvän jäljen. Satamatyöt olivat kuitenkin kausiluonteisia: talvisin, kun Räpsöön sunti jäätyi ja laivaliikenne pysähtyi, työ loppui. Juuri tästä tilanteesta Erkko löysi oman, poikkeuksellisen elämäntehtävänsä. Reposaaren kasvaessa jokaiselle pihalle rakennettiin ulkokäymälä. Viemäröintiä ei vielä ollut, ja huussien tyhjennys oli välttämätöntä mutta halveksittua työtä. Erkolla oli ratkaiseva etu: hänen kerrotaan olleen täysin hajuaistiton. Hän hankki hevosvetoiset rattaat ja ryhtyi tyhjentämään käymälöitä sekä kuljettamaan jätteet takarannalla sijainneelle kaatopaikalle. Tätä paikkaa alettiin kutsua Erkon kroopiksi, ja sinne johtavaa reittiä Erkon tieksi. Erkon kroopilla toimi jo sata vuotta sitten se, mitä nykyään kutsuttaisiin kiertotaloudeksi. Lampaluodon maanviljelijät hakivat sieltä lannoitetta pelloilleen ja maksoivat osan palkasta perunoina. Erkko harjoitti tätä työtä Reposaaressa noin 50 vuoden ajan, aina siihen asti kun viemäröinti 1950-luvulla teki hänen ammattinsa tarpeettomaksi. Paska-Erkko nousi koko kansan tietoisuuteen vuoden 1926 traagisen torpedovene S2:n onnettomuuden yhteydessä. Syysmyrskyssä uponnut alus vei mukanaan 53 merisotilasta. Kun hylky myöhemmin nostettiin ja tuotiin Reposaareen, sen puhdistaminen ja vainajien noutaminen oli niin raskas ja järkyttävä tehtävä, ettei siihen meinannut löytyä tekijää. Erkko suostui laskeutumaan aluksen uumeniin ja noutamaan vainajat. Tästä työstä hän sai korvauksen ja oli kunniavieraana kaatuneiden hautajaisissa.