Näin hallitus syntyy
Miten hallitus muodostetaan eduskuntavaalien jälkeen? Uuden hallituksen muodostaminen käynnistyy eduskunnan järjestäytymisen ja valtiopäivien avajaisten jälkeen. Vaaleissa eniten kansanedustajia saaneen eduskuntaryhmän edustaja kutsuu ryhmien edustajat neuvotteluun, jossa sovitaan hallitusneuvottelujen tunnusteluvaiheen vetäjästä. Vaalien jälkeen vanha hallitus pyytää eroa ja jatkaa toimitusministeristönä uuden hallituksen nimittämiseen asti. Hallitustunnustelija esittää eduskuntaryhmille kysymyksiä, joilla hän selvittää puolueiden näkemyksiä hallituksen muodostamisen kannalta keskeisiksi katsomiinsa kysymyksiin. Vastausten ja käymiensä keskustelujen perusteella hallitustunnustelija ilmoittaa, mitkä ryhmät aloittavat neuvottelut uuden hallituksen muodostamisesta. Hallitusneuvotteluissa sovitaan hallitusohjelmasta, joka on hallitukseen osallistuvien puolueiden hyväksymä poliittinen toimintaohjelma tavoitteista ja tärkeimmistä tehtävistä. Neuvottelutuloksen perusteella ja puhemiestä kuultuaan tasavallan presidentti antaa tiedon pääministeriehdokkaasta eduskunnalle, joka valitsee pääministerin. Ehdokas valitaan pääministeriksi, jos eduskunnassa toimitetussa avoimessa äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista äänistä kannattaa hänen valitsemistaan. Presidentti nimittää pääministerin ja muut hallituksen ministerit tasavallan presidentin esittelyssä. Eroavan hallituksen ministereille myönnetään ero samassa esittelyssä. Uusi hallitus kokoontuu heti nimityksen jälkeen järjestäytymisistuntoon. Istunnon aluksi ministerit vannovat virkavalan tai antavat virkavakuutuksen sekä tuomarinvakuutuksen, jos he eivät ole sitä jo aiemmin tehneet. Istunnossa päätetään myös samassa ministeriössä toimivien ministerien työnjaosta, lakisääteisten ministerivaliokuntien kokoonpanosta sekä pääministerin sijaisesta ja muiden ministereiden sijaisista. Hallituksen ohjelma annetaan tiedonantona eduskunnalleLinkki toiselle sivustolle. Eduskunta äänestää tietoantokeskustelun päätteeksi hallituksen luottamuksesta. Hallitus toteuttaa ohjelmaansa eduskunnan luottamuksen varassa. https://valtioneuvosto.fi/hallitusneu...

EU päätöksenteko

Eduskunta on politiikan päänäyttämö

Kuinka hallitus muodostetaan?

Mitä presidentti oikeastaan tekee? // What does the Finnish President actually do?

Kuinka hallitus muodostetaan?

UKKOLA: Kenen syytä Suomen velkakurimus oikein on?

ayk1: Eduskunta, hallitus ja presidentti (perusopetus)

Eduskunta - näin laki syntyy

Lain säätäminen Suomessa

Lakien säätäminen (YH1)

Mikä ihmeen valiokunta?

Näin hallitus syntyy (vuoden 2019 versio)

Perussuomalaisten Purran ja vihreiden Suomelan siirtolaiskeskustelusta kiivas väittely

Kansanedustaja työskentelee eduskuntaryhmässä

Wille Rydman murskaa Sofia Virran faktoilla: 27.4.2026

Halla-aho: Uppoava länsi tänään

Presidentti

How Finnish elections work? FINNISH ELECTIONS EXPLAINED, part 1

Marin närkästyy Purran kysymyksestä

